Precedents of Permissibility

 

Kirjoittaja: Professori Alfred de Zayas

Julkaistu: 4.3.2022, sivustolla CounterPunch. Linkki

Käännös: Tehty ChatGPT:n avulla

 

4.3.2022

Sallittavuuden ennakkotapaukset

Alfred de Zayas

 

Venäjän hyökkäys Ukrainaan merkitsee vakavaa loukkausta YK:n peruskirjan 2 artiklan 4 kohdan jus cogens -säännöstä – voimankäytön kiellosta ilman turvallisuusneuvoston hyväksyntää. Tosin Venäjä on vedonnut peruskirjan 51 artiklaan, joka tunnustaa oikeuden itsepuolustukseen siihen asti, kunnes turvallisuusneuvosto ottaa asian käsittelyyn. Tämä määräys on kuitenkin voimassa vain silloin, kun kyseessä on ollut edeltävä sotilaallinen hyökkäys, joka valtion on torjuttava oman olemassaolonsa turvaamiseksi. Nykyisessä konfliktissa näin ei ole.

Jotkut oikeusasiantuntijat ovat esittäneet ennaltaehkäisevän itsepuolustuksen ajatusta, joka ei kuitenkaan ole olemassa kansainvälisessä oikeudessa, ja se on yhtä pätemätön tässä tapauksessa kuin silloin, kun George W. Bush käytti sitä oikeuttaakseen hyökkäyssodan Irakia vastaan vuonna 2003. Jotkut tarkkailijat ovat yrittäneet vedota valtion "elintärkeisiin etuihin" perusteltuna perusteena, kuten Israel on toisinaan tehnyt oikeuttaakseen rikoksensa palestiinalaisia, libanonilaisia, syyrialaisia ja muita vastaan. Vain puolustelijat hyväksyvät nämä kansainvälisessä oikeudessa – tai luonnonoikeudessa – täysin perusteettomat väitteet.

Tärkein tavoitteemme tänään on saada aikaan välitön tulitauko, kiireellinen humanitaarinen apu ja kansainvälinen konferenssi, joka pyrkisi löytämään kompromissiratkaisun alueen kestävän rauhan saavuttamiseksi. Kompromissi tarkoittaa molemminpuolista myönnytystä. Kuuban ohjuskriisi vuonna 1962 ratkaistiin käytännöllisellä vaihtokaupalla: Neuvostoliitto veti ohjuksensa pois Kuubasta ja Yhdysvallat omansa Turkista.

Sota tuo mukanaan propagandan, ja nykyisen konfliktin väärien uutisten ja valheellisten kertomusten taso vaikeuttaa asioiden käsittelemistä realistisesti. En tarkoita Realpolitikia, voimapolitiikkaa tai machiavellilaisuutta, vaan todisteisiin perustuvaa, järkiperäistä argumentointia, joka ottaa huomioon kaikki asiaankuuluvat tekijät: konfliktin historian, suullisten sopimusten rikkomisen, molemminpuoliset epäluulot, valtioiden sisäisiin asioihin puuttumisen, kansalaisjärjestöjen manipuloinnin ja ulkomaisen rahoituksen hallitusten horjuttamiseksi, perustuslainvastaisen vallankaappauksen demokraattisesti valittua Ukrainan presidenttiä Viktor Janukovitšia vastaan, etnisten venäläisten ja venäjänkielisten ukrainalaisten itsemääräämisoikeuden kieltämisen, Ukrainan parlamentin russofobisen lainsäädännön, väkivallan Donbassin venäläisiä vastaan, Minskin sopimusten (1 ja 2) laiminlyönnin, sekä jatkuvat provokaatiot ja uhkaukset, jotka loukkaavat YK:n peruskirjan 2 artiklan 4 kohtaa – joka kieltää paitsi voimankäytön myös sillä uhkaamisen.

Vastoin valtamediassa esiintyviä vääriä kertomuksia tämä konflikti ei syntynyt tyhjästä, vaan oli seurausta kertyneistä virheistä, väärinkäytöksistä ja vihamielisyyden sekä "vihapuheen" ilmapiiristä.

Nykyinen poliittinen tilanne ja toksinen ilmapiiri kaikkea venäläistä kohtaan ovat vakavia esteitä rakentavalle ratkaisulle. Onnistuneen neuvottelun edellytyksenä olisi kaikkien osapuolten kyky ottaa etäisyyttä, osoittaa keskinäistä kunnioitusta ja pyrkiä rehellisesti lähestymään konfliktia monesta näkökulmasta. Jos yksi osapuoli väittää omistavansa totuuden ja moraalisen ylemmyyden, ratkaisuun pääsy on epätodennäköistä.

Groupthink tulee ilmeiseksi, kun tarkastellaan, kuinka valtamedia raportoi konfliktista ja miten lähes täysin puuttuu tasapaino ja toisen osapuolen argumentit – joita on esitetty jo vuosia, mutta joita länsimaiset poliitikot ja toimittajat ovat järjestelmällisesti sivuuttaneet. Vain harvat akateemikot, kuten professorit John Mearsheimer, Francis Boyle, Dan Kovalik ja Noam Chomsky, sekä jotkut diplomaattit kuten Jack Matlock ja George F. Kennan, ovat ymmärtäneet asian ytimen: jokaisella maalla on oikeus kansalliseen turvallisuuteen ja kestävä eurooppalainen – ja maailmanlaajuinen – turvallisuusarkkitehtuuri on välttämätön.

Venäjän joulukuussa 2021 esittämät kaksi ehdotusta olisivat ansainneet vakavan käsittelyn ja yleisen keskustelun – sen sijaan että Yhdysvallat ja NATO torjuivat ne ylimielisesti. Näiden ehdotusten hylkääminen ja Ukrainan kieltäytyminen Minskin sopimusten täytäntöönpanosta johtivat suoraan nykyiseen tragediaan.

Objektiivisen kolmannen osapuolen pitäisi pystyä ymmärtämään Venäjän huolia, eikä toistella ulkoministeriön ja Pentagonin valmiita kertomuksia. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Neuvostoliiton johtajille olisi annettu vakuutuksia siitä, että NATO ei laajene itään. Todellisuudessa NATOn olemassaololle ei ollut perusteita Varsovan liiton hajottua.

Monet tarkkailijat ovat todenneet, ettei NATOa voi pitää puolustusliittona – päinvastoin, NATO ja sen jäsenet ovat syyllistyneet uhkailuun ja muiden valtioiden painostamiseen. NATO-maat ovat syyllistyneet hyökkäysrikoksiin sekä sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan Jugoslaviassa, Afganistanissa, Irakissa, Libyassa, Somaliassa ja Syyriassa – täysin rankaisematta.
Voidaanko NATO katsoa "rikolliseksi järjestöksi" Nürnbergin peruskirjan 9 artiklan mukaan?

Yksi kansainvälisen oikeuden suurimmista ongelmista on tehokkaan täytäntöönpanomekanismin puuttuminen. YK:n peruskirjan toistuvat loukkaukset ovat heikentäneet sen auktoriteettia ja uskottavuutta – ja synnyttäneet ilmiön, jota voidaan kutsua "sallittavuuden ennakkotapauksiksi".
Tässä on esimerkkejä räikeistä YK:n peruskirjan loukkauksista ilman vastuuseen saattamista:

• Yhdysvaltojen hyökkäykset ja vallankaappausyritykset Kuubassa, Dominikaanisessa tasavallassa, Haitissa, Hondurasissa, Nicaraguassa, Panamassa ja Venezuelassa, sekä laajamittaiset kidutukset ja Guantanamon laittomat pidätykset

• Israelin hyökkäykset arabivaltioita vastaan, Palestiinan alueiden, Itä-Jerusalemin ja Golanin kukkuloiden miehitys ja liittäminen

• Turkin hyökkäys ja Kyproksen pommitus vuonna 1974 sekä miehityksen jatkuminen

• Saudi-Arabian sotarikokset Jemenissä

• Azerbaidžanin ja Turkin hyökkäys Vuoristo-Karabahin armenialaisia vastaan 2020

On häpeällistä, että kansainvälinen yhteisö on sietänyt nämä rikokset ilman vaatimusta vastuullisuudesta. Tätä tarkoitan "sallittavuuden ennakkotapauksilla".

Jos NATO-maat, Israel, Azerbaidžan, Saudi-Arabia ja muut voivat syyllistyä rikoksiin ilman seuraamuksia, se rohkaisee muitakin valtioita toimimaan samoin. Kaksoisstandardit heikentävät kansainvälistä oikeusjärjestelmää.

Kuten Friedrich von Schiller totesi näytelmässään Piccolomini:
"Se juuri on pahan teon kirous, että sen on jatkuvasti synnytettävä uutta pahaa."

Opetus: Useat YK:n peruskirjan voimankäyttökiellon loukkaukset suurvaltojen toimesta rankaisematta eivät ole muuttaneet kansainvälistä oikeutta. Periaate ex injuria non oritur jus – "laittomuudesta ei synny oikeutta" – estää uuden oikeusnormin syntymisen hyökkäyksen sallimiseksi. Kuitenkin toistuvat loukkaukset ovat luoneet "sallittavuuden ennakkotapauksia", koska todellisuudessa rikolliset valtiot pääsevät kuin koira veräjästä. Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) on menettänyt uskottavuutensa, koska se on tähän asti syyttänyt vain afrikkalaisia eikä ole tutkinut vakavimpia sotarikoksia ja hyökkäyksiä.
Tänään kyseessä on Venäjä – mutta viimeisten 20 vuoden aikana hyökkäyksiä ja sotarikoksia ovat tehneet myös NATO-maat, erityisesti Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Turkki ja Australia sekä muut valtiot kuten Saudi-Arabia, Azerbaidžan, Intia, Kiina ja Myanmar.

Kyllä, ICC:n tulisi tutkia Ukrainan sodan sotarikoksia, mutta sen on myös tutkittava ja tuomittava kaikki aikaisemmat rikokset, jos se haluaa, että sitä otetaan vakavasti. Jos kansainvälisellä oikeudella on merkitystä, sitä on sovellettava johdonmukaisesti.