Ukraine to Palestine: The Same Capital Mistake of Western Leader

Puhuja: Rauhantutkija Jan Oberg

Julkaistu: 6.12.2023 Thinkers Forum -kanavalla Youtubessa. (12min)

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=g68xf0C5G-I

Käännös: Tehty ChatGPT:n avulla

Ukrainasta Palestiinaan: Länsijohtajien sama kohtalokas virhe

Jan Oberg

Yleinen ongelma länsimaiden tavassa hahmottaa konflikteja on se, että ne jaetaan kahteen osapuoleen – hyviksiin ja pahiksiin – ja sen jälkeen otetaan kantaa: "olemme näiden puolella, emme noiden". Usein huomio keskittyy vain yhteen johtajaan, olipa kyseessä sitten Slobodan Milošević, Saddam Hussein tai kuka tahansa muu. Jos sodan ensimmäinen uhri on totuus, niin sen toinen uhri monimutkaisuus.

Esimerkiksi Ukrainan, Venäjän ja Naton välinen tilanne on valtavan monimutkainen ja siihen liittyy todennäköisesti 30 maata ja 30 vuoden historia. Jos tarkastellaan Israelin ja Palestiinan tilannetta – jos niitä edes on oikein kutsua noin – kyse on koko Lähi-idän alueesta, mukaan lukien Iran, Saudi-Arabia ja näiden suhteet Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Kun konflikti pelkistetään hyvisten ja pahisten taisteluksi, ollaan täysin hakoteillä. Heti kun valitset puolen, et voi enää toimia rakentavasti – ja siksi nämä tilanteet menevät niin pahasti pieleen.  Ukrainan sodan alettua alettiin toistaa väitettä, että kyse on Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta, jossa Venäjä hyökkäsi viattomaan maahan. Tällä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa – älyllisesti ja tieteellisesti se on heikko selitys. Todellinen tilanne on huomattavasti monimutkaisempi: kyse on Naton laajenemisesta, josta kaikki tärkeimmät johtajat lupasivat Neuvostoliiton viimeiselle johtajalle Mihail Gorbatšoville, ettei sitä tapahtuisi.

Tästä liikkuu paljon valheita, joten toistan: on hyvin dokumentoitua, että Gorbatšoville luvattiin, että jos hän hyväksyy yhdistyneen Saksan liittämisen Natoon – eli salli Itä-Saksan, joka oli osa Neuvostoliiton vaikutuspiiriä, liittyä Natoon – niin Nato ei laajene tuumaakaan itään. Juuri tästä Nato-maat, länsimaat ja Yhdysvallat eivät halua puhua. Sen sijaan keskitytään väitteeseen, että Venäjä hyökkäsi yllättäen ja täysin ilman provokaatiota viattomaan maahan. Tämän jälkeen lähes kaikki, jotka uskoivat tähän narratiiviin, ryhtyivät nopeasti eristämään Venäjää ja syyttämään sitä kaikesta: "kaikki on Venäjän syytä, me emme tehneet mitään väärää". Syntyi mustavalkoinen asetelma ja valtava reaktio Ukrainan tukemiseksi, vaikka harva oikeasti tunsi Ukrainan monimutkaista todellisuutta – kuten sen etnisiä jännitteitä, venäjän kielen tukahduttamista tai sisällissotaa, jossa kuoli 16 000 ihmistä kahdeksan vuoden aikana sen jälkeen, kun Yhdysvallat orkestroi Kiovassa vallankaappauksen, joka asetti valtaan länsimielisen hallituksen. Tilanne esitettiin kansalaisille yksinkertaisena, koska heille annettu kertomus oli yksinkertaistettu.

Jos siirrytään Lähi-itään, ero on siinä, että kyseessä on paljon vanhempi konflikti – yksi maailman vanhimmista – ja siksi sen ratkaiseminen on niin vaikeaa. Alueen asukkaat eivät ole koskaan kokeneet rauhaa. Toinen ero on se, että sekä länsimaat että etenkin muu maailma tuntee hyvin palestiinalaisten tilanteen, sorron ja apartheidin, jota he ovat kokeneet vuosikymmenten ajan. Ihmiset tuntevat solidaarisuutta palestiinalaisia kohtaan Israelin liiallisen voimankäytön, ylimielisyyden ja ydinasepolitiikan vuoksi. Molemmissa tapauksissa länsimaiden johtajat tekivät perustavanlaatuisen virheen: he ottivat puolen, sanoivat että "kaikki on Venäjän syytä" ja että "Ukraina on täysin viaton" – mikään näistä ei ole totta – ja alkoivat pumpata aseita maahan, käyttäen Ukrainaa välikätenä Venäjän heikentämiseen. Ja me tiedämme, miksi he haluavat heikentää Venäjää: kun Venäjä on heikko tai poissa pelistä, he voivat keskittyä Kiinaan.

Asia on paljon monimutkaisempi, mutta molemmissa tapauksissa he ottivat kantaa. Esimerkiksi Ursula von der Leyen sanoi heti 8. lokakuuta: "Eurooppa seisoo Israelin rinnalla." Hänen ei olisi koskaan pitänyt sanoa niin. Se tarkoittaa, että hän on täysin konfliktitaidoton ihminen, joka ei tiedä rauhanrakentamisesta mitään. Me jatkamme aseistamista – ja kukaan ei tiedä tarkkaan, kuinka monta sataa tuhatta ihmistä on jo kuollut Ukrainassa näiden typerien politiikkojen vuoksi. Se on syvästi moraalitonta, ja monet näistä hallitusten johtajista ovat sotarikollisia, mutta heitä ei koskaan tulla tuomitsemaan.

Suurin yllätys Lännelle – erityisesti Natolle ja Euroopan unionille – oli, kun he ryhtyivät välittömästi, ilman pohdintaa tai seurauksien analysointia, valtavaan pakotepakettiin Venäjää vastaan, mutta Venäjä ei ole kärsinyt näistä pakotteista – sen sijaan länsieurooppalaiset ovat kärsineet. Yhdysvallat päätti – ja se on myös julkista tietoa, sekä Nulandilta että presidentti Bidenilta – että "me tuhoamme Nord Streamin". Nord Streamin tuhoaminen on historian suurin infrastruktuurin tuhoamisteko, ja sillä on ollut valtavia vaikutuksia talouteen: Eurooppa ei saa enää halpaa venäläistä kaasua, ja juuri siksi Seymour Hershin analyysi Nord Streamista on käytännössä sensuroitu lännessä, koska hän on luultavasti oikeassa.

Länsimaat joutuivat huomaamaan, että vastoin heidän odotuksiaan maailman enemmistö – 85 % ihmisistä – elää valtioissa, jotka eivät tue tätä politiikkaa Venäjää vastaan. Esimerkiksi Kiina yrittää pysyä neutraalina, ja monet muut maat sanovat: "kyllä, se mitä Venäjä teki oli juridisesti väärin, mutta sillä oli siihen syy." Venäjä oli sanonut, että se ryhtyy toimiin, koska se ei voi hyväksyä Nato-maata aivan rajansa tuntumassa, pitkän kantaman aseiden kanssa, kahden minuutin lentomatkan päässä Moskovasta. Yhdysvallat, Ranska tai Britannia eivät koskaan hyväksyisi mitään vastaavaa, jos niiden sijainti olisi sama kuin Venäjällä nykyään.

On Lännen valtava virhearvio harjoittaa paniikkipäätöksiin perustuvaa ja  vastakkainasetteluun nojaavaa politiikka, jossa vasta jälkikäteen huomataan, että "hups, se mitä teimme olikin haitallista ja itseämme vahingoittavaa". Siksi ei kukaan enää oikeastaan kuuntele länttä, mitä tulee Israeliin. Maailma tietää, että kyseessä on epäsymmetrinen konflikti, jossa palestiinalaiset ovat – kansana – viattomia uhreja. En puhu Hamasista, vaan tavallisista palestiinalaisista, jotka ovat olleet sorron ja väkivallan uhreja jo vuosikymmeniä. On aika tehdä asialle jotain vakavasti.

Toivon, että YK ja länsimaiden ulkopuoliset valtiot ryhtyvät välittäjiksi. Länsimaat eivät voi toimia välittäjinä konfliktissa, johon ne ovat itse niin syvästi osallisia – ei voi olla samaan aikaan sekä osapuoli että sovittelija. Lyhyesti sanottuna: on olemassa vain yksi merkittävä organisaatio, joka voi toimia tässä roolissa – Yhdistyneet kansakunnat. Mutta on valitettavaa, että länsimaat ovat tehneet kaikkensa YK:n heikentämiseksi, toisin kuin Kiina, joka pyrkii tukemaan sen toimintaa.

Me tiedämme, että YK:ssa on paljon byrokratiaa, tehottomuutta ja etuoikeuksia – mutta YK:n peruskirja on ihmiskunnan tärkein yksittäinen asiakirja. Se on ainoa kerta, kun maailman hallitukset ovat allekirjoittaneet jotakin, jonka Gandhi olisi voinut kirjoittaa. Se tehtiin, koska emme koskaan enää halua sotaa.

Sitten ihmiset sanovat: "Mutta YK ei ole kovin tehokas, se ei pystynyt tähän eikä tuohon." Tämä on väärä ajattelutapa. YK ei voi koskaan olla parempi tai vahvempi kuin mitä sen jäsenvaltiot siitä tekevät. Tämän sanoi jo vuonna 1948 järjestön ensimmäinen pääsihteeri, norjalainen Trygve Lie – ja se on yhä YK:ta koskevista lausunnoista tärkein: ”Jos me emme jäsenvaltioina tue YK:ta – rahallisesti, antamalla selkeitä valtuuksia, lähettämällä parhaita siviili- ja sotilasasiantuntijoitamme – YK jää vain pelinappulaksi.” Jos emme tietoisesti valitse vahvoja ja visionäärisiä pääsihteerejä – ja viimeinen sellainen oli Kofi Annan – jos emme pidä tärkeänä hyväksyä jotakin, mikä menee oman kansallisvaltiomme ulkopuolelle, olemme tuhoon tuomittuja. Olen iloinen, että voin istua täällä Shanghaissa ja sanoa: Kiina korostaa aina vahvasti YK:n ja sen peruskirjan merkitystä.

Lähi-idän tilanteessa suurin virhe on ollut ajattelutapa, jossa kyse on vain Israelista ja Palestiinasta, ja että asia voidaan ratkaista yksinkertaisesti kahden valtion mallilla. Nyt kaikki puhuvat taas kahden valtion ratkaisusta – josta olemme kuulleet jo yli 20 vuotta.