Save Ukraine from American meddling

 

Kirjoittaja: Professori Jeffrey Sachs

Julkaistu: 27.6.2024, The Hill -lehdessä Linkki

Käännös: Tehty ChatGPT:n avulla

 

27.6.2024

Pelastakaa Ukraina Amerikan sekaantumiselta

Jeffrey Sachs

 

Ukraina voidaan pelastaa vain neuvottelupöydässä, ei taistelukentällä. Valitettavasti tätä eivät ymmärrä Ukrainan poliitikot, kuten kansanedustaja Oleg Dunda, joka äskettäin julkaisi mielipidekirjoituksen tällä sivustolla vastustaen toistuvia vetoomuksiani neuvottelujen puolesta.

Dunda uskoo, että Yhdysvallat pelastaa Ukrainan Venäjältä. Totuus on päinvastainen. Ukraina täytyy itse asiassa pelastaa Yhdysvalloilta.

Ukraina on elävä esimerkki Henry Kissingerin tunnetusta sanonnasta: "Saattaa olla vaarallista olla Amerikan vihollinen, mutta on kuolemaksi olla sen ystävä."

Kolmekymmentä vuotta sitten Amerikan uuskonservatiivit ottivat Ukrainan siipiensä suojaan, koska näkivät sen täydellisenä välineenä Venäjän heikentämiseen. Uuskonservatiivit uskovat Yhdysvaltojen hegemoniaan – siihen, että Yhdysvalloilla on oikeus ja velvollisuus olla maailman ainoa supervalta ja globaalipoliisi (kuten esimerkiksi Project for a New American Century -ajatushautomon vuoden 2000 raportissa "Rebuilding America’s Defenses" kuvataan).

Uuskonservatiivit käyttivät kolmea keinoa Yhdysvaltojen vallan ja vaikutusvallan ajamiseksi Ukrainaan: ensiksi sekaantumalla Ukrainan sisäpolitiikkaan; toiseksi laajentamalla Natoa Ukrainaan Venäjän punaisista linjoista huolimatta; ja kolmanneksi aseistamalla Ukrainaa ja asettamalla talouspakotteita Venäjän nujertamiseksi.

Uuskonservatiivit kuiskivat 1990-luvulla Ukrainan korvaan houkuttelevan fantasian: "Tule kanssamme NATO-paratiisiin, ja olet turvassa ikuisesti." Eurooppamyönteiset ukrainalaiset poliitikot, etenkin Länsi-Ukrainassa, ihastuivat ajatukseen. He uskoivat, että Ukraina liittyisi Natoon aivan kuten Puola, Unkari ja Tšekki vuonna 1999.

Ajatus Ukrainan NATO-jäsenyydestä oli harhainen ja vaarallinen. Venäjän näkökulmasta Naton laajentuminen Keski-Eurooppaan vuonna 1999 oli syvästi vastenmielistä ja räikeä rikkomus Yhdysvaltojen antamaa lupausta vastaan – että Nato ei laajene "tuumaakaan itään" – mutta ei vielä tappavaa Venäjän eduille. Nämä maat eivät rajoitu suoraan Venäjän ydinalueisiin. Mutta Ukrainan liittyminen Natoon tarkoittaisi Venäjän Mustanmeren laivaston menetystä Sevastopolissa ja Yhdysvaltojen ohjuksia muutaman minuutin päässä Venäjän ydinalueilta.

Tosiasia on, ettei Venäjä koskaan hyväksyisi Ukrainan Nato-jäsenyyttä. CIA:n nykyinen johtaja William Burns totesi tämän suoraan vuonna 2008 ollessaan Yhdysvaltojen Moskovan-suurlähettiläs: hänen ulkoministeri Condoleezza Ricelle lähettämänsä muistio oli otsikoitu kuuluisasti "Nyet tarkoittaa nyet."

Burns kirjoitti: "Ukrainan liittyminen Natoon on kirkkaimmista kirkkain punainen viiva koko Venäjän eliitille (ei vain Putinille). Yli kahden ja puolen vuoden aikana olen keskustellut asiasta monien vaikutusvaltaisten venäläisten kanssa, aina Kremlin pimeiden käytävien raakalaisista Putinin terävimpiin liberaaleihin kriitikoihin. En ole tavannut vielä ketään, joka ei pitäisi Ukrainan Nato-jäsenyyttä suorana uhkana Venäjän eduille."

Uuskonservatiivit eivät koskaan kertoneet tästä Venäjän punaisesta linjasta amerikkalaiselle tai kansainväliselle yleisölle – eivät silloin, eivätkä nytkään. Myös monet yhdysvaltalaiset diplomaatit ja tutkijat tulivat samaan johtopäätökseen 1990-luvulla, kuten viimeaikaiset dokumentit osoittavat.

Ukrainalaiset ja heidän tukijansa vaativat Ukrainan "oikeutta" liittyä Natoon. Yhdysvallat toistaa tätä vaatimusta jatkuvasti. Naton politiikka sanoo, että jäsenyys on Naton ja ehdokasmaan välinen asia, eikä kuulu Venäjälle tai muille maille.

Tämä on järjetöntä. Alan uskoa tähän väitteeseen sitten, kun Valkoisen talon edustaja John Kirby ilmoittaa, että Meksikolla on "oikeus" kutsua Kiina ja Venäjä perustamaan sotilastukikohtia Rio Granden varrelle, samaan tapaan kuin Naton "avoimien ovien politiikka" toimii. Monroe-oppi on sanonut juuri päinvastaista jo kahden vuosisadan ajan.

Näin ollen Ukraina asetettiin uuskonservatiivien toimesta katastrofiin. Itse asiassa Ukrainan kansa aavisti tämän, ja oli vahvasti Natoa vastaan, kunnes vuoden 2014 kansannousu syrjäytti presidentti Viktor Janukovytšin.

Katsotaanpa lyhyesti tätä harhapolulle johtanutta Yhdysvaltain politiikan aikajanaa. 2000-luvun alkupuolella Yhdysvallat alkoi sekaantua voimakkaasti Ukrainan politiikkaan. Victoria Nulandin mukaan Yhdysvallat käytti miljardeja dollareita rakentaakseen "demokratiaa" Ukrainaan – eli käänsi maan pois Venäjästä ja kohti Yhdysvaltoja. Silti kansa pysyi Nato-jäsenyyttä vastaan, ja vuonna 2010 se valitsi presidentiksi Janukovytšin, joka kannatti Ukrainan puolueettomuutta.

Helmikuussa 2014 Obaman hallinto liittoutui uusnatsististen puolisotilaallisten ryhmien kanssa, jotka valtasivat hallintorakennuksia 21. helmikuuta ja kaatoivat Janukovytšin seuraavana päivänä. Tätä kutsuttiin "arvovallankumoukseksi". Yhdysvallat tunnusti uuden hallituksen välittömästi. Vuotanut nauhoitus Nulandin ja Ukrainan-suurlähettiläs Geoffrey Pyattin keskustelusta muutamaa viikkoa ennen vallankumousta paljasti, kuinka syvästi Yhdysvallat oli mukana tapahtumissa.

Vallankumouksen jälkeinen hallitus täyttyi Venäjä-vastaisista poliitikoista, ja sitä tukivat äärioikeistolaiset joukot, kuten Azov-prikaati. Kun venäjänkielinen Donbas irtautui vallankumouksesta, keskushallinto pyrki ottamaan alueen takaisin väkivalloin. Vuonna 2015 solmittiin rauhansopimus Minsk II, jonka mukaan Donetskin ja Luhanskin alueille annettaisiin itsehallinto.

Valitettavasti Ukraina ja Yhdysvallat sabotoivat sopimusta, vaikka tukivat sitä julkisesti. Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan sopimus oli pelkkä aikalisä, jotta Ukraina ehtisi varustautua sotaan. Yhdysvallat toimitti aseita Ukrainalle, kehitti sen armeijan yhteensopivaksi Naton kanssa ja tuki Donbasin takaisinvaltausta.

Seuraava tilaisuus pelastaa Ukraina tuli joulukuussa 2021, kun Putin ehdotti Yhdysvalloille ja Venäjälle turvallisuustakuusopimusta, joka sisälsi vaatimuksen Naton laajenemisen lopettamisesta. Biden kuitenkin kieltäytyi neuvottelemasta tästä asiasta.

Vielä yksi rauhanmahdollisuus tuli maaliskuussa 2022, pian sen jälkeen kun Venäjä oli aloittanut "sotilaallisen erityisoperaationsa" 24. helmikuuta. Venäjä tarjosi rauhaa sillä ehdolla, että Ukraina pysyisi puolueettomana. Zelensky hyväksyi ehdot, asiakirjoja vaihdettiin ja rauhansopimus oli lähellä. Entisen Israelin pääministerin Naftali Bennettin mukaan Yhdysvallat ja Nato-maat, erityisesti Britannia, kuitenkin puuttuivat peliin ja käskivät Ukrainan jatkaa sotaa. Boris Johnson totesi myöhemmin, että Ukrainan tulisi taistella "läntisen hegemonian" säilyttämiseksi.

Ukraina voidaan yhä pelastaa puolueettomuuden avulla – vaikka satojatuhansia henkiä on jo menetetty neuvottelujen epäonnistumisen vuoksi. Myös rajakysymykset voidaan ratkaista diplomatian keinoin. Tappaminen voi loppua nyt, ennen kuin uudet katastrofit kohtaavat Ukrainaa ja koko maailmaa. Yhdysvaltojen kohdalla kolmekymmentä vuotta uuskonservatiivista harhailua on ollut tarpeeksi.